DAX perusteet

Kurssin esittely

Tämä 2-päiväinen kurssi sopii henkilöille, jotka laativat Power BI:llä tietomalleja ja haluavat oppia ymmärtämään DAX-kaavojen logiikkaa sekä saada hyödyllisiä ratkaisumalleja tyypillisiin laskentatilanteisiin

DAX-kielen oppiminen poikkeaa esimerkiksi Excel-kaavoista, sillä kieltä ei opi pelkkiä funktioita opiskelemalla. Soveltava osaaminen edellyttää funktioiden lisäksi myös ns. rivi- ja kontekstiajattelun perusperiaatteiden ymmärtämisen. Kurssilla tutustutaan sekä funktioihin että opetellaan ajattelemaan DAX:in tavoin.   

Heidi Enho on kokenut ja innostava kouluttaja ja hänellä on taito huomioida erilaisia osallistujia ja opettaa DAX-kielen toimintaperiaatteet käytännönläheisesti esimerkiksi sellaisille osallistujille, jotka ovat aiemmin käyttäneet Exceliä laskennassa. Hän kirjoittaa suosittua https://hexcelligent.fi -blogia ja on yksi yksi harvoista suomalaisista asiantuntijoista, jotka ovat saavuttaneet Microsoftin Most Valuable Professional (MVP) -tunnustuksen. Heidi on ollut sekä Power BI MVP että Excel MVP vuosina 2015 – 2020. 

Kurssin kohderyhmä 

Kurssi on suunniteltu esimerkiksi kontrollereille tai vastaavissa tehtävissä työskenteleville, jotka tarvitsevat raporteissa monipuolisesti erilaista laskentalogiikkaaKurssin ensisijaisena kohderyhmänä eivät ole tekniset ja erilaisia kieliä hallitsevat sovelluskehittäjät. 

Kurssin esitietovaatimukset 

Mieluusti Power BI jatkokurssia vastaavat tiedot, tietokantojen peruskäsitteidetuntemusta sekä soveltavaa osaamista funktioihin perustuvasta laskennasta esimerkiksi Excelissä. Osallistujilla on hyvä olla hieman käytännön kokemusta myös DAX-kaavatyypeistä, kuten lasketuista sarakkeista (calculated columns) ja mittareista (measures). 

 

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ:

 

Johdanto sekä lyhyt kertaus 

  • Tietomallin rakenne 
  • Ristiinsuodatuksen merkitys relaatioissa ja vaikutus laskentaan (cross-filter) 
  • Peruskielioppia, kaavojen rakenne 
  • Yhteneväisyydet ja oleellisimmat erot verrattuna esimerkiksi Exceliin 

Lasketut sarakkeet ja mittarit 

  • DAX-kaava vai Power Query -kaavasarake? 
  • Laskettu sarake vai mittari? 
  • Rivi- ja suodatuskontekstin vaikutus kaavoihin 
  • X-funktioihin tutustuminen 

Ehdollisuus sekä informaatiofunktiot 

  • IF, SWITCH 
  • HASONEVALUE, HASONEFILTER, ISBLANK, jne. 

CALCULATE – yksi tärkeimmistä DAX-funktioista 

  • Runsaasti esimerkkejä 
  • Ulkoinen ja sisäinen suodatuskonteksti 
  • Erilaiset suodatukset sekä niiden käsittely ja muuttaminen (ALL, ALLSELECTED, FILTER, KEEPFILTERS, jne.) 

Muuttujien käyttäminen sekä hyödyt

  •  Muuttujien määritys ja hyödyntäminen  
+ Lue koko kurssiesittely

Kouluttaja:

HEIDI ENHO

CORELLIA HELSINKI OY

Heidi Enho on konsultti, Microsoft Certified Trainer ja Microsoft Most Valuable Professional eli MVP.

Heidi sekä kouluttaa että toteuttaa Microsoftin Power BI -raportointiratkaisuita. Yleensä Heidin konsultointi- ja toteutusprojektit sisältävät myös koulutusta, jotta asiakkaat oppivat ylläpitämään ja kehittämään toteutettuja ratkaisuita omatoimisesti.

Power BI:n lisäksi koulutusvalikoimaan kuuluvat Excelin raportointityökalut kuten Power Pivot & Power Query tai VBA:lla toteutetut ratkaisut.

Lue lisää

DAX perusteet

Teema:
Ketterä kehitys
Kouluttaja:
HEIDI ENHO
Aloituspäivämäärät:
  • 04.05.2021
  • 23.06.2021
Kieli:
Suomi
Kesto:
2 Päivää
Hinta: 1 290€ + alv
Ilmoittaudu kurssille

Tuleeko yrityksestäsi useampi osallistuja?

Järjestämme myös yrityskohtaisia kursseja.

Haluan koulutuksen koko yritykselleni

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Datan laatu

Practical Data Quality Management

Lue lisää
Datan hallinta

Data Management Fundamentals and DAMA Certification Preparation

Lue lisää
Ketterä kehitys

Liiketoiminnan tarvitseman datan tuottaminen

Lue lisää
+