Liiketoiminnan ja IT:n välinen harmaa alue

Hei,

Liiketoiminnan ja IT:n välisestä kuilusta on puhuttu koko urani ajan. Edelleen on tavallista, että liiketoiminnan ihmiset eivät ymmärrä mitä IT-henkilöt puhuvat ja IT-henkilöt ovat turhautuneita, kun liiketoiminta ei syty heidän ajatuksilleen. Väärinkäsitykset ja niistä seuraavat virhepäätökset ja -investoinnit tulevat kalliiksi.

 

Vinkkejä IT-asiantuntijalle

Osa IT-asiantuntijoista toimii oman alansa spesialistina eikä heiltä odotetakaan selkeää kommunikointia. Nuorena koodarina koin miten pankin käyttöjärjestelmäasiantuntijat olivat varsinaisia nörttejä ja oli suorastaan pelottavaa käydä kysymässä neuvoa johonkin. Vastaukset olivat murahduksia ja käsittämättömiä erikoistermejä. Heidän esimiehensä oli kuitenkin aivan keskustelutaitoinen.

Monet IT-asiantuntijat ovat roolissa, jossa pitäisi esitellä suunnitelmia, arkkitehtuuripiirroksia ja joskus aika teknisiäkin asioita liiketoiminnalle. Tässä kohtaa on paljon opittavaa. Edelleen saa kuulla, että se IT:n henkilö esitteli asiaansa, mutta ”en ymmärtänyt puoliakaan” tai ”tipahdin kärryiltä melkein heti”. Ihmiselle on raskasta kuunnella asiaa josta ei pääse jyvälle. Vika ei ole kuuntelijan.

Selkeää esittämistä voi oppia. Tässä muutamia vinkkejä:

  • Lopeta ”kolmikirjainsopan” syöttäminen; älä käytä toiselle outoja lyhenteitä ja termejä. Sen sijaan, että: ”taulujen partitiointia pitää muuttaa ja viilata surrogaattien indeksointia”, sano esim:  ”raportit ovat olleet hitaita, joudumme nyt vähän niin sanotusti teroittamaan sahaa ja parantamaan tietovaraston suorituskykyä raporttien nopeuttamiseksi. ”
  • Älä pyri täydellisyyteen. Asiasi ei etene, jos esität 30 kalvoa, jotta varmasti kaikki yksityiskohdat tulevat mainituksi. Pelkistä hieno kaaviosi helikopterikuvaksi. Esitä vain muutama kalvo.
  • Tai jätä kalvot pois.  Fläpin käyttö tuo vuorovaikutuksellisuutta ja se puolestaan saa ihmiset kiinnostumaan, miten tarina etenee, varsinkin jos olet itse innostunut.
  • Tai opiskele Pecha Kucha -esitystapaa: 20 kalvoa, 20 sekuntia per kalvo. Se opettaa tiivistämään sanomasi!
  • Alex Stubb on kuuluisa ”kolme pointtia” -menetelmästään. Siitä tehdään sketsejäkin, mutta sopivasti sovellettuna se on erinomainen tapa pelkistää ja tehdä ymmärrettäväksi.
  • Liiketoimintaa kiinnostaa konkreettiset hyödyt. Mieti miten saat ne heti kerrottua.
  • Käytä analogioita. Voit verrata hanketta talon rakentamiseen. Tietokanta on ikään kuin automatisoitu varasto. Käsitemalli on datojen kartta.
  • Kerro hankkeestasi, ole myyntihenkilö. Ole aina valmis eri tilaisuuksissa kertomaan hankkeestasi – tiiviisti, kuten tässä on ohjeistettu. Muuten hyväkin hankkeesi voi joutua jyrätyksi.
  • Protoile, demoa. Jos pääset aikaisin näyttämään miltä uusi sovellus tai raportti näyttäisi, ihmiset ymmärtävät paljon paremmin – jopa innostuvat

Kiusaus voi silti olla yrittää korostaa asiantuntijuuttaan IT-jargonilla – tai piiloutua sen taakse. Kannattaa tutkia omaa ajatteluaan, ehkä asennetta voisi korjata. Selkeys ja yksinkertaisuus ovat asioita, joilla päästään eteenpäin.

 

Liiketoiminta, opettele IT:tä

Entä liiketoimintaihmisten kannalta? Koulutin jokin aika sitten paria enkelisijoittajaa, aiheena relaatiokannat, tietovarastot, Big Data ja jopa SQL -kieli. Risto Siilasmaa on opiskellut satoja tunteja tekoälyasioita. Miksi nämä kiireiset ihmiset uhraavat aikaansa IT-alueiden opiskeluun? Sijoittavat halusivat tuntea alueen, jolle haluavat investoida. Siilasmaa näkee, että tekoäly on suurin mullistus tällä vuosisadalla.

Ehkä voi ajatella, että IT-asiat kuuluvat IT-henkilöille tai niitä ulkoistetaan. Maailma on nyt sillä mallilla, että keskeinen osa businesta on juuri IT-asiaa. Pudotuspeliä käydään ja ne pärjäävät, jotka parhaiten hyödyntävät dataansa ja kehittävät IT-ratkaisujaan. Opiskele siis IT-alaa lisää: käy kursseja, lue lehtiä ja kirjoja, käytä konsultteja. Liittoudu IT-henkilöiden kanssa, joita ymmärrät ja opi heiltä.

Jos menetelmistä puhutaan, moni lukija voi jo arvatakin mitä suosittelen kommunikoinnissa liiketoiminnan ja IT:n välillä. Käsitemallinnus on erinomainen menetelmä saada liiketoiminnan näkemys keskeisistä käsitteistä ja datoista kuvattua. ”It is all about communication” sanoo mallinnuskouluttajamme Alec Sharp puhuessaan käsitemallinnuksesta. Olemme pystyneet hämmästyttävän nopeasti kuvaamaan komplekseja data-alueita HDF-menetelmällämme. Liiketoimintaihmiset ovat mielellään mukana työpajoissa, joissa puhutaan vain liiketoiminnan kieltä eli liiketoiminnan käsitteistä ja datasta. Datakaaokseen saadaan tolkkua.

Etenkin tietovarastoratkaisuissa tarvitaan liiketoimintanäkemyksen läpivientiä käsitemalleista tietovarastoon asti. Liian usein työ ulkoistetaan jo varhain toimittajalle, joka tekee parhaansa mutta ei kuitenkaan ymmärrä oikein liiketoiminnan käsitteitä. Liiketoiminnan kannalta puolestaan tuntuu, että asiat eivät etene ja toteutustyö jotenkin katosi. Juuri tässä oikealla tasolla tehdyt käsitemallinnukset ovat avainasemassa. Ne kurovat umpeen liiketoiminnan ja IT:n välistä harmaata aukkoa.

Kannattaa välillä pysähtyä miettimään, miten voisin ymmärtää toista osapuolta paremmin, miten miten pelkistän monimutkaisia asioita ja saan viestini paremmin perille. Hyvät menetelmät auttavat tässä.

 

T. Ari Hovi & tiimi

 

PS. Nyt olisi jälleen hyvä valmennussessio tulossa! Kanadalainen Agile-vaikuttaja Scott Ambler tulee Suomeen ja kertoo, miten Business Intelligence ja DW-projekteja voidaan nopeuttaa reippaasti ketteriä menetelmiä soveltamalla.

Tämä osaaminen on kultaakin arvokkaampaa nopeasti muuttuvassa ympäristössä ja silloin, kun tuloksia halutaan nopeasti.

Disciplined Agile Data Warehousing (DW) and Business Intelligence (BI) Workshop, 07.05.2018 – 08.05.2018.

 

Lue tästä lisää valmennuksen sisällöstä tai soittele Johannes Hoville (050 3670809), jos tulee kysyttävää.

Jaa:

Kommentoi:

Kirjoittaja:

Ari Hovi

FM Ari Hovi toimii päätoimisesti konsulttina erikoisalueenaan Data Warehouse / Business Intelligence, käsitemallinnukset, tietoarkkitehtuurimallinnukset ja -määritykset sekä Business Intelligence / tietovarastoratkaisujen auditointi. Ari on Suomen kokeneimpia käsite- ja tiedonmallintajia (Data Modeling).

Ari on vetänyt uransa aikana yli sata käsitemallinnusworkshoppia ja ollut osallisena yli kuudessakymmenessä tietovarastohankkeessa. Tyypillisiä konsultointihankkeita ovat tietovarastojen arkkitehtuuri- ja strategiaselvitykset ja tietovarastojen tietosisällön mallinnus sekä yritystason tietoarkkitehtuurien ja Master Data -mallien laadinta.

Ari on myös tietokirjailija, teoksia aiheista Tietovarastointi, Tietokannan suunnittelu ja SQL. Hänen artikkeleitaan on julkaistu mm. TIVI-lehdessä, Kauppalehdessä ja Tietoasiantuntijat -lehdessä.

 

Haluatko uusimmat uutiset ja kurssitiedot Arihovista?

Tilaa uutiskirje

Tyrehdytä tiedonjanosi!

Uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa datan hyödyntämisestä, tekoälystä sekä muista ajankohtaisista aiheista tiedohallinnan maailmasta. Olemme data-alan johtava kouluttaja ja konsultti, joten saat tietoa suoraan kentältä. Saat samalla myös parhaat tarjoukset kansainvälisten huppuasiantuntijoiden valmennustilaisuuksiin.