17.01.2023

Katsaus menneeseen vuoteen

Hei,

Näin vuoden vaihtuessa uuteen, on aika hieman käydä läpi mennyttä vuotta data-alalla sekä yrityksessämme.

Data-ala elää varsinaista kukoistus kauttaan. Uusia termejä, metodeja, koulukuntia sekä teknologioita syntyy jatkuvasti. Näitä ovat esim Data Mesh, Data Contract ja Modern Data Stack.

Uudet teknologiat mahdollistavat datan entistä paremman hyödyntämisen vähemmällä manuaalisella työllä. Tätä kehitystä on ollut mahtava seurata.

Toisaalta bisnes kaipaa edelleen tuloksia, eikä pelkkä teknologia niitä tarjoa. Tarvitaan myös uutta lähestymistapaa ihmisten johtamiseen sekä työn organisointiin – liiketoiminnan on tultava lähemmäs datan kehittämistä.

Tapaamme jatkuvasti yritysjohtoa, jotka kipuilevat asian kanssa: ollaan investoitu datainfrastruktuuriin, mutta näkyvämpää muutosta dataohjautuvaan tekemiseen silti odotellaan.

Meidän tavoitteemme nyt ja tulevaisuudessa on auttaa organisaatioita luomaan sellaisia käytäntöjä ja toimintamalleja, jossa tekemisen muutos yhdistetään kasvaneeseen osaamiseen ja teknologioihin.

 

Uusia tuulia

2022 isoin uutinen yrityksessämme, on senior konsultti Jari Ylisen siirtyminen toimitusjohtajaksi. Jarin visonäärinen työ isojen organisaatioiden muutoksen ajurina on ollut merkittävä. 

Olemme olleet osallisina organisaatioiden isoissa data-alusta- ja BI-projekteissa sekä auttaneet heitä strategian määrityksissä, auditoinneissa sekä toteutuksissa.

Jarin uraauurtava lähestymistapa perustuu nimenomaan työn uudelleen organisointiin: miten yhteistyö tulisi järjestää ja mitä rooleja ison organisaation datan hyödyntämisen prosesseissa tulisi olla.

Yrityksemme on kouluttanut jälleen satoja Data Vault 2.0 osaajia sertifinointikursseilla sekä toteuttanut ison määrän sekä avoimia, että yrityskohtaisia data-alan koulutuksia aina masterdata managmentistä tiedon mallinnukseen, Pythoniin ja SQL:ään – tahti sen kun kiihtyy kuluvana vuotena!

Uusia kursseja ovat esimerkiksi moderni BI-koulutus sekä uusi, nimenomaan Data Vault -toteutuksiin keskittynyt Data Vault-koulutus.  Myös data-alan koulutusohjelma on ollut varsinainen hitti. Niissä Clevry-rekrytointiyritys etsii nuoret potentiaaliset hakijat, joista koulutetaan data-alan alan uusia tekijöitä.

Olemme rekrytoineet meille huippuosaajia konsulteiksi ja kasvamaan erittäin vahvasti myös jatkossa.

 

Hyvinvointialueet

Suomi on ison rakennemuutoksen edessä. Jari ja yrityksemme perustaja Ari Hovi olivat taisteluparina viime murroksen keskellä – silloin autettiin Suomea ylös lamasta.

Tälle kertaa kyseessä on uudet hyvinvointialueet. 

Nyt STM:n Virta hanke edellyttää vähimmäistietosisältöjen hyödyntämisen koko Suomen laajuisen yhteisen tietopohjan rakentamiseen. Hovin tiimi on juuri tätä työtä johtanut eräässä suurimmista sote-aluista sekä tulee auttamaan niistä monia muita.

Referenssiarkkitehtuuri sisältää käsitemalinuksen sekä Data Vault 2.0 rakenteen. Tämän on määritellyt Digifinland yhdessä kumppaniensa kanssa. Käsitemallit ovat saatavilla siten kaikille alueille.

Haluamme myös korostaa tätä isona mahdollisuutena eikä vain pakollisena pahana. Tämän kehitystyön mahdollisuutena on nostaa koko tietojohtamisen tasoa läpi organisaation ja tulla oikeasti dataohjautuvaksi.

Jari Ylinen on kysytty puhuja ja konsultti eri hyvinvointialueilla, sillä hän on ollut omalta osaltaan vaikuttamassa parhaiden käytäntöjen luomiseen ja tietää miten onnistumisia saadaan aikaan.

 

Teknologialla ei ratkaista hyötyjä, mutta se mahdollistaa kehityksen

Tietojohtamisen kehittäminen on harvemmin teknologioista kiinni. Usein suurimmat kehityskohteet ovat kuitenkin muulla. Haluamme olla muuttamassa maailmaa sellaiseksi, jossa liiketoiminta voisi johtaa tiedolla –  ja jossa he myös vetäisivät näitä hankkeita.

Totuus on kuitenkin se, että vaikka oikeaan suuntaan ollaan menossa, ei Roomaa rakenneta päivässä – työtä riittää vielä tehtäväksi.

Toisin sanoen monet esimerkiksi data-alustahankkeet alkavat edelleen teknologia ja IT-projekteina.  Myös tämä lähestymistapa luo mahdollisuuden isommalle strategiselle sekä kulttuuriselle muutokselle. 

Nimittäin iso osa hyvinvointialueista on päätynyt ja tulee päättymään Ellie (mallinnus)-Wherescape (tietovaraston automaatio)-Azure Synapse/SQL Server (tietokantaratkaisu)- PowerBI (datan visualisointi ja dashboardit) yhdistelmään.

Tämä kyseinen data-arkkitehtuuri mahdollistaa mallipohjaisen kehittämisen, joka on ehkä juuri kulttuurin muutoksen sekä johdon sitoutumisen näkökulmasta se paras valinta.

Siinä ideana on saada liiketoimintaa mukaan ihan lähtien liikkeelle liiketoimintatermien määrityksistä, esimerkiksi:

Montako sairaalakäyntiä tietyssä sairaalassa on vuodessa?

Mutta mikä on sairaalakäynti, onko se yksittäinen ajanjakso sairaalassa vai voiko se koostua useammista jaksoissa, joiden välillä ollaan kotona?

Mallipohjaisessa lähestymistavassa sadaan nämä liiketoimintamääritykset muutettua tietoalustan rakenteiksi mahdollisimman automatisoidusti.

Tämä toimii nyt erittäin hyvin ja esim Digifinlandin tekemät ja ylläpitämät Ellie-tietomallit voidaan automaattisesti ladata jokaiselle alueen omaan Ellie-ympäristöön pohjaksi – näin kasvava osa alueista on jo tehnyt.

Menettelyn myötä säästetään aikaa, vaivaa ja ratkaisuista tulee yhdenmukaiset sekä paremmin keskenään kommunikoivat ratkaisut.

Toki se ei säästä kaikelta työltä, vaan räätälöintityötä toki meille konsulteille riittää.

 

Tulevaisuus

Olemme kasvaneet yrityksenä mukavasti ja uskomme kasvun jatkuvan. Tulemme tarjoamaan konsultoinnin ja koulutuksen yhdistävää palvelua entistä vahvemmin.

Tämä tarkoittaa yhteistä kehitystä sellaista organisaatioiden kanssa, jotka ovat itse halukkaita kehittämään omia kompetenssejaan, eikä vain ostamaan ulkopuolelta projektikonsultteja eri täsmähankkeisiin.

Oman henkilöstön sitouttaminen saattaa tuntua haastavalta ja aikaa vievältä – moni kysyy, onko datainfran kehittäminen sittenkään ydinliiketoimintaamme ja pitäisikö se sittenkin ulkoistaa täysin konsulteille?

Me vastaamme tähän, että onko tiedolla johtaminen ydinosaamistanne? Entä haluatko pärjätä kilpailussa, kun kaikki yritykset muuttuvat entistä enemmän digitaaliseksi? 

Näissä peleissä ei pärjää siten, että ulkoistaa datan hyödyntämisen konsulteille kokonaisuudessaan.

Meidän nähdäksemme parasta jälkeä tulee, kun yhdistää ulkoiset toimijat omaan sisäiseen osaamispohjaan – näin organisaatio pysyy ohjaajan paikalla kaikissa tilanteissa.

Tästä on hyvä jatkaa, oikein hyvää kuluvaa 2023 kaikille!

Ystävällisin terveisin,

Johannes Hovi

Ps. Vielä nopeimmat ehtivät mukaan, enää jotain paikkoja jäljellä:

Data Vault 2.0 Bootcamp + Certification 8.02 – 10.02.2023

Viralliset Data Vault 2.0 sertifioinnit, yksinoikeudella Ari Hovilta.

Yhä useammassa tietovarasto, -BI sekä ja mallinnushankkeessa tarvitaan ketterää laajennettavuutta ja muutosjoustavuutta. Data Vault 2.0 avulla uusia alueita voi lisätä pala palalta tietovarastoon koskematta jo toteutettuihin osiin.

Data Vault 2.0 –malli onkin nopeasti kasvattanut suosiotaan niin maailmalla kuin Suomessakin.

Kouluttaja Cindi Mayersohn on Data Vaultin kehittäjän Dan Linstedtin yksi seitsemästä virallisesta Data Vault-kouluttajista, joten saat parasta mahdollista opetusta.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen tästä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Elävä datastrategia innostaa ja sitouttaa rankentamaan yhteistä tietokulttuuria

Lue lisää

Quo vadis johdon työpöytänäkymä?

Lue lisää

Sote-uudistuksen vähimmäistietosisältöasetus – pakkopullaa vai keino hyvinvointialueiden suurimpien johtamishaasteiden ratkaisemiseen

Lue lisää