Edistynyt Analytiikka. Siitä kuulee puhuttavan miltei kaikkialla. Olen itse tehnyt yli 20 vuotta tiedonhallinnan parissa työtä. Tällä kokemuksella väittäisin, että tämä tulee olemaan valtatrendi useimmilla organisaatioilla. Trendi tulee ohjaamaan pitkälti myös taustalla olevia tietovarasto- ja BI-ratkaisuja.
Myös Tuoreen Gartnerin (Insights from the 2015 Gartner CIO Agenda Report) tutkimuksen mukaan uusien teknologioiden investointien ykkösprioriteetti on BI ja Analytiikka.
Tämä ei sinänsä yllätä, koska datan tehokas hyväksikäyttö on entistä tärkeämpää miltei jokaisella toimialalla. Mitä sitten Edistyneellä (Advanced Analytics) tarkoitetaan? Business Intelligence on lähes kaikille tuttua, eli tiedon raportointi ja hyödyntäminen johdon päätöksenteon tueksi. Siinä katsotaan menneisyyteen ja mennyttä dataa. Edistynyt Analytiikka pohjaa liiketoimintamuuttujien yhdistämiseen perustuvaan käsitykseen tulevaisuudesta. Tässä hyödynneetään tilastotiedettä, matemaattisia malleja ja algoritmeja.
Amerikkalainen Victoria´s Secret alusvaateketju käyttää asiakasdataa nerokkaasti. Kun asiakas käy verkkosivuilla katomassa jotain tuotetta ja hänen syntymäpäivänsä lähestyy, saa puoliso tiedon mikä on miellyttänyt ja minkä tuotteen kohdalla on vietetty pisimpään aikaa. Walmart tietää, kuka on ostanut heiltä grillin. Kun on hyvä grillaussää, niin Walmart osaa tiedottaa grillin ostajia siitä, että mistä saa grillihiiliä läheltä ja alennnuksella.
Analytiikan menetelmin voidaan myös esimerkiksi ennakoida tuotteiden vikaantumista tuotantoprosessissa. Löytämällä vikaantumista ennakoivat tekijä jos hyvissä ajoin, voidaan säästää erittäin suuria summia rahaa, puhumattakaan parantuneesta laadusta. Asiakkaiden hallinta on jokaiselle yritykselle tärkeää. Edistyneen analytiikan avulla voidaan ennustaa asiakkaan poistumaa, ostopäätöksen todennäköisyyttä ja kertaostoksen suuruutta. Tämä on nyt uutta monelle, mutta Edistyneen Analytiikan hyödyntäminen tulee olemaan arkipäivää kaikille isommille organisaatioille.
Kyysyykö liiketoimintajohto tai asiakas Sinulta, että miten hyödyntäisimme dataamme tehokkaammin tai mitä tämä analytiikkapuhe oikein on, jota joka paikasta kuulee? Miten pääsen alkuun? Miten teen ennustemallin ihan oikeasti?
Järjestämme Edistyneen Analytiikan kurssin (Advanced Analytics) perustiedot tarvitseville sekä Ennustava analytiikka -kurssin (Predictive Analytics) kokeneemmille tiedonhallinnan ammattilaisille. Kurssit sopivat kaikille datan kanssa työskenteleville.