14.08.2019

Datan mallintamisen kysyntä yllätti lomalaisen

Hei!

Johannes tässä kesälomalta palanneena, oikein hyvää alkusyksyä kaikille. Nyt on jälleen täysi tohina päällä suomalaisen data-alan kehittämisen saralla!

Minulle tuli kesän kynnyksellä yllättävä käänne, jolla oli melkoinen vaikutus kesälomaani.

Kouluttajamme Rick van der Lans pyysi eräänä kauniina päivänä, että voisinko esitellä hänelle meidän kehittämää Ellie-mallinnustyökalua.

Rick on pitkän linjan kansainvälinen DW/BI vaikuttaja ja osa hänen työtään on arvioida datanhallinnan teknologioita.

Ajattelin, että mikäpäs siinä ja sovin siltä istumalta Skypen. Rickin mielessä softa toimi erinomaisesti ja kysyi, että voinko hän kirjoittaa siitä arvion LinkedIniin.

Tämä tapahtui juuri kesäkuun viimeisillä päivillä, jolloin olin jäämässä lomille. Annoin luvan sen kummemmin ajattelematta.

Rick pamautti Linkediniin arvion heti heinäkuun alussa ja se lähti välittömästi leviämään viraalin lailla ympäri maailmaa (jos haluaa käydä tsekkaamassa sen, niin se löytyy Linkedinistä tästä.)

Yhtäkkiä minulle, lomalaiselle, rupesi tippumaan sähköpostia joka maailmankolkasta ja pyydettiin lisätietoa ja demoa. Ensimmäisinä päivinä tuli vähintään yksi sähköposti tunnissa.

Tiesin että uuden tyyppiselle datanmallinnus työkalulle on kysyntää, mutta sen määrä yllätti meikäläisen täysin.

Enkä osannut arvata, että Rickin postaus saa aikaa niin paljon kommentteja ja tykkäyksiä somessa.  Rick itse pisti mailia, että tämä on hänellekin poikkeuksellista, että näin paljon tulee huomiota.

Olin siis kotona lomalla viisi vuotiaan tyttäreni kanssa vaimoni ollessa töissä. Myös lähes muut, jotka olisivat voineet auttaa, olivat niin ikään lomalaitumilla.

Muualla maailmassa ei luonnollisesti tunneta Suomen ”hiljainen heinäkuu” -käsitettä, vaan jokainen odotti saavansa vastauksen tiedusteluunsa ihan normaalirytmiin.

Hieman tuli haasteita lomailuun, kun pitikin säätää demoaikatauluja ja alkaa Skypettää hullun lailla.

Pelasin hieman aikaa siten, että kirjoitin ensin valmiin vastauspohjan wordiin, eli että: Thank you Mr/Ms…..would you like to have a demo on a video meeting?

Sitten copy-pastasin pohjan jokaiselle kysyjälle emailiin, vaihdoin vain nimen alkuun että Dear John tai Sarah, jotta se näyttäisi personoidulta.

Tällä tavoin pystyin hoitamaan ison määrän maileja kännykältä ollessani puistossa, Linnanmäellä tai jäätelökioskin jonossa.

Yhtäkkiä minulla oli sovittuna demoja ja muuta työtä keskellä helteisintä lomakautta. Olimme myös sopineet reissuista kavereiden ja sukulaisten mökeille.

Päätin, että demot hoidetaan, vaikka sitten ABC:en parkkipaikalta.

Jotta en näyttäisi Skypessä täydelliseltä lomamörökölliltä, pakkasin yhden siistin kauluspaidan mukaan autoon suhatessani perheen kanssa mökiltä toiselle.

Sitten puin kauluspaidan juuri ennen demoa vaikka jalassa saattoi olla uimahousut tai muut mökkivaatteet.

Hämäys meni täydestä koska ruudulla näytin ihan normaalilta toimistohepulta, vaikka olinkin mökin vintillä keskellä metsää pelkissä märissä uikkareissa.

Tunne oli kuitenkin hieno. Aika harvoin Disneyn tyyppiset yritykset jenkeistä ovat yhteydessä ja pyytävät saada nähdä meidän kehittämää softaa.

Meihin ovat ottaneet yhteyttä myös sellaiset IT-alan gurut, joiden kirjoja meillä on toimistolla ja jotka ovat olleet esikuviamme.

Toisaalta fiilis oli ristiriitainen, miksi annoin tämän tapahtua juuri nyt heinäkuussa, kun piti jäädä lomalle?

Pyrin olemaan vastuuntuntoinen töissä, mutta haluan myös viettää lomaa perheeni kanssa. Vaimoni on vielä raskaana ja minä vaahtoan jostain demoista.

Sain kuitenkin sovittua niitä siten, ettei demoja ollut kovin montaa päivässä ja ne olivat aikaeron vuoksi usein myös illalla.

”Kauluspaitakikka” mahdollisti hyvin nopea siirtymän esim mökin rannalta läppärin ääreen ja näin demot eivät vieneet kohtuuttomasti aikaa perheeltä.

Ja eikä niitä tosiaan ollut edes joka päivä, ettei nyt tule kuvaa burn-outin partaalla olevasta startup-yrittäjästä, joka uhraa lomatkin työlle.

Eikä kyse ollut pelkästää loma-ajasta. Jos mietitään softatuotteen ns go-to-market kehitystä, niin olemme kuitenkin vielä suhteellisen alussa.

Panostamme tässä kohtaa enemmän laatuun kuin määrään, eli pyrimme etsimään hyviä asiakkaita joiden kanssa voimme kehittää yhdessä Ellietä eteenpäin.

Täytyy ottaa huomioon, että se on ollut markkinoilla vasta vuoden alusta lähtien.

Ellie toki toimii niinkuin pitää ja todistetusti hyödyttää asiakaskuntaamme tälläkin hetkellä, mutta paljon on tehtävää esim markkinointi-, ja tukimateriaalin suhteen. Nyt värkkäsin sellaisia yöllä, kun muu perhe nukkui.

Omalle kohdalle tästä on muodostunut varsinainen jännitystarina ja trilleri.

Toki meidän ydinliiketoiminta, eli konsultointi ja koulutus on tietysti vakaampaa ja siinä meillä on luonnollisesti enemmän muskeleita hoitaa yllättäviä kyselyitä.

Ellie Technologies Oy on siis uusi sisäinen startup-yritys, joka keskittyy softakehitykseen.

Kirjoitan jatkoa lisää tulevissa blogissa, että miten tarinamme jatkuu. Sen voin sanoa, että nyt Ellien käyttöönottaneet yritykset toteavat, että nyt ollaan todella edelläkävijöiden kelkassa.

Olisi iso palvelus sinulta, hyvä lukija, jos kävisit seuraamassa uunituoretta Ellien Linkedin sivua tästä. Siellä on myös kalvopaketti Elliestä.

Kerroin viime blogissa data-alan uusista teknologioista. Osasin kertoa uusista teknologioista, koska osallistuin kansainvälisen datanhallinan gurun MIke Ferguson DataOps-kurssille viime keväänä.

Se oli suosittu kurssi, joten järjestämme sen nyt uudestaan, kannattaa tsekata!

Enterprise DataOps – Curating Trusted Data as a Service from Data Lake to Data Marketplace 18.09.2019 – 19.09.2019

Mitkä ovat viimeisimmät virtaukset maailmalla liittyen datatuotteisin ja datan hyödyntämiseen?

Mitä ovat data catalog-tuotteet tai miten data virtualisointi on auttanut yrityksiä?

Kaikki yritykset ja organisaatiot kamppailevat sen tosiasian kanssa, että liiketoimintadataa säilytetään hyvin monessa eri paikassa. Näin ollen sen hyödyntäminen on usein tuskallisen vaikeaa.

Käytössä on pilvi-, sekä on-premise ratkaisuja, monia tietovarastoja sekä erillisiä datamartteja. Näiden lisäksi käytössä on MDM-, ECM sekä Big Data -alustoja.

Miten hallitsen kokonaisuutta? Onko tähän olemassa lääkettä?

Meillä on ilo tarjota ensimmäisenä Suomessa DataOps-valmennus, joka tuo sinulle uuden tavan hallita eri tiedon talletus-, hallinta-, sekä analysointiratkaisuja.

Lue lisää koulutuksesta tästä

Ystävällisin terveisin,
Johannes Hovi

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Tiedon elinkaari ja tiedonhallinta

Lue lisää

Tietovaraston paras arkkitehtuuri

Lue lisää

Datan ja tietotyön vuosi 2024: haaste organisaatiosi CIO:lle

Lue lisää