12.12.2018

Kuulumisia kuluneelta vuodelta

Hei,

Vuosi lähenee päättymistään ja on aika hieman kertoa kuulumisia ja muistella kuluvaa vuotta. Siihen sisältyy haasteita, kehittämistä ja mahtavia onnistumisia

Petri Hakkarainen  on ottanut lentävän lähdön tuoreena koulutusliiketoiminnan johtajana. Koulutuksiin on tänä vuonna jälleen osallistunut ennätysmäärä osallistujia. Ei tule mieleen yhtään suurta suomalaista yritystä tai organisaatiota, joka ei olisi hyödyntänyt koulutustarjontaamme. Se pistää nöyräksi!

Edelleen 2019 panostamme tekoäly (Python plus muuta AI- sisältöä) ja data-aiheiden (Data Vault 2.0Data VirtualizationDataOpsData GovernanceMDM) koulutuksiin. Sekä avoimiin tilaisuuksiin, että entistä enemmän myös yrityskohtaisiin toteutuksiin.

Konsultointitoimeksiannot ovat olleet supermielenkiintoisia ja niiden kysyntä on kovassa kasvussa.

Niissä olemme tehneet paljon sisäistä kehitystä. Ennen teimme ehkä turhan paljon lyhyitä hankkeita, jotka ovat on olleet toisaalta menestyksen salaisuus: konsulteillamme on valtava kokemus eri yrityksistä ja parhaista käytännöistä.

Kuitenkin haaste on ollut näissä se, että asiakkaat jäivät turhan yksin, kun projektit loppuivat. Luonnollisesti autamme asiakkaita hyvin mielellämme myös projektien jälkeen, mutta sisäinen prosessi ei ennen tukenut tätä kovin hyvin. Tämä on ollut meille selkeä kehittämisen paikka ja työtä sen eteen on tehty.

Ari siirtyy nyt sivuun toimitusjohtajan tehtävistä ja keskittyy  pelkästään konsultointiin sekä kirjoittamiseen. Hannu Järvi siirtyy toimitusjohtajaksi 2019. Hänen visionäärinen otteensa tekoälyn ja datan kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen on tehnyt vaikutuksen meihin sekä asiakkaisiimme.

Hannun ratkaisut pureutuvat tiedonhallinnan isoimpiin ongelmiin: IT-yritykset usein eivät halua ottaa kantaa itse liiketoimintaan, eli mikä datahankkeen merkitys on liiketoiminnalle ja sen kehittämiselle. Hannu tuo CIO:n ja IT:n keskeiseksi toimijaksi liiketoiminnan ytimeen.

Tämän muutoksen myötä panostamme siis entistä enemmän pidempiin hankkeisiin, toteutuksiin ja pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin.

Ari kirjoitti viime blogissa sisäisen ohjelmisto-osaamisen tärkeydestä. Olemme nyt myös perustaneet oman sisäisen startup-yrityksen, eli maistamme omaa lääkettä.

Startup-tiimi keskittyy Ellie sovelluksen kehittämiseen ja on valmiina auttamaan asiakkaitamme haastavissa koodaushankkeissa. Mukana joukko suomen eturivin koodareita sekä kansainvälinen Advisory Board.

Ja nyt olemme saavuttaneet pari isoa virstanpylvästä Ellien osalta: Elliestä on nyt stabiili tuotantoversio ja oma konsultointityömme on tehostunut merkittävästi. Ellien ansiosta – olemme saaneet ainutlaatuisen kilpailuedun. Lisäksi Ellien lisenssimyynti on alkanut suotuisasti!

Olen ollut useissa startupeissa mukana ja voin sanoa, ettei se ole kaikesta Slush-hehkutuksesta huolimatta helppoa hommaa. Siinä on paljon pelissä: taloushaasteet, tiimin sisäiset ristiriidat, vastuut yhteistyökumppaneille, rahoittajille ja asiakkaille aiheuttavat unettomia öitä.

Se on kuitenkin äärimmäisen palkitsevaa työtä. Nyt esim on todella upeaa huomata että itse kehittämämme Ellie hyödyttää aidosti asiakkaitamme.

Alussa olimme perheyritys, eli minä ja Ari (ja toki laaja alihankkijoiden joukko). Nyt olemme kasvava dataosaajien ja koodaajien porukka, joka rekrytoi jatkuvasti. Haluamme kasvaa kannattavasti, mutta päämäärätietoisesti.

Pahoittelut, hyvät asiakkaat, että tämä kirjoitus meni hieman hehkutuksen puolelle. Näin loppuvuodesta sitä ihminen herkistyy, kun pitkät päivät, vaikeudet ja onnistumiset kasaantuvat. Päällimmäisenä filiksenä on kuitenkin nöyrä kiitollisuus kaikille, jotka ovat meitä tukeneet. Sekä ylpeys omasta tiimistä!

Kiitos ja kumarrus siis kaikille työntekijöille,  asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta! Suomalaisilla yrityksillä ei ole hävettävää kansainvälisessä vertailussa, te data-asiantuntijat olette todella kovia osaajia!

Ystävällisin terveisin,

Johannes Hovi ja koko meidän tiimi

Ps. Vielä ehtii ilmoittautua Chris Bradleyn DAMA-sertifiointiin valmistavalla kurssille:

Data Management Fundamentals and Dama Certification Preparation, 11.02.2019 – 13.02.2019

Koulutus on erittäin kattava katsaus tiedonhallinnan käytäntöihin ja periaatteisiin. Mikäli haluat saada kokonaisvaltaisen kuvan datan hyödyntämisen eri näkökulmista, ja osoittaa olevasi alan asiantuntija, suosittelen tutustumaan tähän. Sertifiointi takaa myös koko tiimisi kyvykkyyden kehittää tiedonhallintaa, olit sitten konsulttiyrityksen edustaja tai asiakkaan sisäinen tiimiesimies.

Lisätietoa kurssista tästä

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Eettinen tiedonkäyttö: Vastuullisuuden peruspilarit

Lue lisää

Tieto on valtaa – ja vastuuta

Lue lisää

Johtajan tiedonlukutaito muuttaa koko organisaation tapaa toimia

Lue lisää