21.02.2019

Ellien kehityksestä

Hei,

Ja hyvää hiihtolomaviikkoa kaikille!

Johannes tässä kynän varressa, Ari kirjoittaa taas seuraavan blogin. Pysykää kuulolla, koska hän kertoo yhden Suomen suurimman data platformin suunnittelusta ja kehityksestä. Luvassa on siis timantinkovaa sisältöä.

Meillä on nyt erittäin mielenkiintoisia juttuja meneillään. Kuten aikaisemmin kirjoitin, saimme kesällä Business Finlandilta rahoituksen Ellie sovelluksen kehittämiseen. Kehitys on ollut vauhdikasta ja asiakkaiden palaute on ollut kultaakin arvokkaampaa.

Koska olemme saaneet Ellielle omia asiakkaita, päätimme perustaa oman yrityksen sen ympärille. Hyvä naiset ja herrat, haluan esitellä teille Ellie Technology Oy:n! (kotisivut ovat uunituoreet, typoja saattaa löytyä)

Uusi yritys keskittyy huippukehittäjineen Ellie mallinnustyökalun kehittämiseen sekä toimittamiseen asiakkailleen. Korostan tässä vielä, että tämä ei vaikuta nykyisiin toimituksiin ja asiakkuuksiin, kaikki säilyy ennallaan. Tai pikemminkin menee entistä parempaan suuntaan!

Toki Ari Hovi-yrityksen (viralliselta nimeltään Hovi Competence Development Oy) konsultointi-, ja koulutuspalvelut jatkaa edelleen normaalisti ja kehittyvät kovaa vauhtia. Nämä kaksi yritystä tukevat toinen toisiaan, mutta erillisinä yhtiöinä.

Ellie – modeling made simple

Ellie on siis pilvipohjainen tiedon mallinnustyökalu. Sen pääpaino on ns käsite-, ja loogisessa mallinnuksessa,  joka on näkemyksemme paras menetelmä saada liiketoiminnan edustajien näkemykset dataprojekteihin, kuten data-alustojen rakentamiseen.

Se noudattaa Arin kehittämää Hovi Data Framework-metodia, joka on ikään kuin kehittynyt versio mallinnuksesta.

Ellien kehitys perustuu modernin ohjelmistokehityksen periaatteisiin. Ensinnäkin se toimii selaimesta, mitään asennusta ei tarvita. Tämä on yllättävän kätevä ominaisuus, alkuun päästä hyvin nopeasti.

Siinä on muutenkin vain rajattu määrä ominaisuuksia, emme edes pyri  luomaan ”raskasta” ohjelmistoa, joka on täynnä lukuisia eri ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia.

Raskaampien mallinnus-, ja arkkitehtisovellusten haaste on usein se, että monet niiden ominaisuuksista on erittäin vaikeita käyttää. Ne tekevät toki monia asioita hyvin, mutta osan huonosti.

Ellien kanssa asiat on toisin. Ominaisuuksia on vähän, mutta ne ovat äärimmäisen helppokäyttöisiä, suorastaan ylivertaisia käyttökokemukseltaan.

Integrointi muihin järjestelmiin

Modernin ohjelmistokehityksen pihvi on se, että Ellie voidaan integroida muihin työkaluihin ja IT-järjestelmiin saumattomasti. Olemme nyt esimerkiksi integroineet sen asiakkaan toiveesta WhereScape-työkaluun. Meillä on heidän kanssaan nyt laajempi yhteistyö lähdössä käyntiin.

Yrityksillä on luonnollisesti useita eri työkaluja, softia ja IT-järjestelmiä, joilla jokaisella on oma paikkansa. Näin on myös Ellien osalta.

Nyt esimerkiksi eräällä ulkomaalaisella asiakkaalla olisi kiinnostus integroida se Collibraan,  tarkoitus on hyödyntää Ellietä Data Governancen kehittämisessä ns Top Down, eli liiketoimintamääritykset edellä.

Tiedot saadaan siis liikkumaan Elliestä haluamaasi IT-järjestelmään.

Tähän saadaan API-rajapintojen kehityksen myötä vielä lisää automatisaatiota, eli datan liikkuminen järjestelmästä toiseen tulee olemaan entistäkin helpompaa.

Ellie mahdollistaa yhteistyön

Kuten monesti ohjelmistokehityksessä, vasta käyttäjät ja asiakkaat lopulta ratkaisevat sen, mihin suuntaan jatkokehitystä tulisi viedä.

Elliessä on eräs todella herkullinen ominaisuus.

Emme itse edes alkuun tajunneet, kuinka tärkeää ja hyödyllinen kyseinen ominaisuus oli. Tämä ominaisuus on monipuolinen käyttäjähallinta. Ellieen voi lisätä käyttäjiä todella helposti, sitä voi käyttää kuka vain organisaatiossa todella joustavasti.

Tätä ominaisuutta eivät kilpailevat tuotteet tarjoa. Useat vastaavan tyyppiset työkalut on asennettu vain rajatun osaajajoukon koneille, eikä niihin voi noin vain lisätä käyttäjiä.

Elliessä voi olla kirjautuneena samanaikaisesti monta käyttäjää ja muutokset tallentuvat automaattisesti. Nämä ovat ominaisuuksia, jotka ovat tuttuja amerikkalaisista ”kevyt” ohjelmistoista kuten Slack, Trello ja Google docs. Niitä harvemmin nähdään ns enterprise -sovelluksissa, siksi Ellie saa aikaan wau-efektin.

Siksi kutsumme Ellietä kollaboraatiotyökaluksi ja siihen suuntaan olemme sitä viemässä.

Ellie auttaa kommunikoinnissa

Mihin Ellietä käytetään? Käytän analogiaa.

Kauppakeskuksen rakentajan pitää saada tilaajan näkemykset piirrustuksille. Mihin citymarket tulee ja missä ravintolat. Tätä ei rakennuttaja voi päättää tilaajan puolesta.

Kauppakeskuksen tilaajalle on turha näyttää kovin teknisiä piirustuksia, koska ei hän osaa lukea niitä. Tarvitaan havaintokuvia ja ylätason suunnitelmaa, josta voidaan edetä teknisiin piirrustuksiin ja lopulta rakentamisvaiheeseen.

Sama asia pätee tietovarasto tai itse asiassa minkä tahansa muun tietokannan suunnitteluun tai hankintaan: liiketoiminnan ja tilaajan näkemys tulee näkyä toteutuksessa.

Liiketoiminta ei halua nähdä esim Data Vault-malleja tai muita tietokantamalleja, koska ne ovat liian teknisiä. Ellien kanssa toimitaan käsite- ja tietomallitasolla ja tähän työhön liiketoiminnan ihmiset osallistuvat mielellään. Ellie helpottaa kommunikointia liiketoiminnan ja IT:n välillä ja myös toimittajien kanssa.

Data Vault -mallinnus on hyvä menetelmä laajojen tietovarastojen suunnitteluun. Niihin malleihin kannattaa edetä selkeiden käsitemallien kautta.

Ellien tulevaisuus – kansainvälinen levitys

Eräällä asiakkaalla Ellien avulla iso määritysprojekti voitiin tehdä ennätysnopeasti ja liiketoiminta saa juuri sellaisen tietoalustan, kun tarvitsevat.

Kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, koska nimenomaan määrittelyvaiheessa homma menee usein metsään. Juuri tämän asiakaskokemuksen johdosta päätimme, että perustamme oman yrityksen kehittämään Ellietä ja tähtäämme jollain aikavälillä kansainväliseen levitykseen.

Meillä on kansainvälinen Advisory Board, myös heidän mukaansa Elliellä on olemassa todella potentiaalinen kansainvälinen markkina. Heidän kanssaan on tehty suunnitelmia, niistä lisää myöhemmin.

Haluamme siis viedä Ellietä kansainvälisille markkinoille, toki se ei tule olemaan helppoa. Ellie perustuu Arin uraauuraville näkemyksille datan hyödyntämisestä, mutta uskovatko muut maailmalla siihen?

Arin Hovi Data Frameworkia on hyödyntänyt moni suuryritys Suomessa, mutta maailmalla sitä ei tunneta niin hyvin. Ollaanko haukattu liian iso pala? Tullaanko maitojunalla takaisin?

Tämä tulee olemaan jännää, sen tiedän jo nyt. Onnistuminen ei ole taattu, mutta ei yrittänyttä ei laiteta.

Laitan välillä tähän kuulumisia, että miten homma etenee, tuleeko lunta tupaan vain valloitetaanko maailma.

Ystävällisin terveisin,

Johannes Hovi

PS. Data-alan kansainvälinen vaikuttaja ja keynote-puhuja Mike Ferguson tulee valmentamaan ehkä data-alan kuumimmasta aiheesta:

Enterprise DataOps – Curating Trusted Data as a Service from Data Lake to Data Marketplace

Kaikki yritykset ja organisaatiot kamppailevat sen tosiasian kanssa, että liiketoimintadataa säilytetään hyvin monessa eri paikassa.

Käytössä on pilvi-, sekä on-premise ratkaisuja, monia tietovarastoja sekä erillisiä datamartteja. Näiden lisäksi käytössä on MDM-, ECM sekä Big Data -alustoja.

Miten hallitsen kokonaisuutta? Onko tähän olemassa lääkettä?

Meillä on ilo tarjota ensimmäisenä Suomessa DataOps-valmennus, joka tuo sinulle uuden tavan hallita eri tiedon talletus-, hallinta-, sekä analysointiratkaisuja.

Lue lisää koulutuksesta tästä

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Datan hallinta

Tietojen mallintaminen – Data Modeling

Lue lisää
Datan hallinta

Data Vault 2.0 Bootcamp + Certification

Lue lisää