• maaliskuu 28, 2019

Dataosaajien rekrytointi helpottuu

Hei,

Johannes tässä kirjoitushommissa tällä viikolla.

Olen koulutukseltani psykologi ja tehnyt aikanaan hommia headhunterina. Vaikka työtehtäväni ovat muuttuneet, edelleen teen meillä rekrytointia.

Se on yllättävän haastavaa vaikka jatkuvasti rekrytoimme lisää henkilöstöä, ja jollain tasolla olemme siinä onnistuneet (koko ajan rekrytoidaan uutta henkilöstöä).

Olemme kasvuyritys ja kilpailemme työvoimasta isompien firmojen kanssa, eli samoista data-alan osaajista ovat kiinnostuneet ihan kaikki Nokiasta, Nordeasta aina IBM:ään asti.

Heillä on käytössään huomattavasti isommat resurssit hakijoiden houkutteluun, mutta siitä huolimatta heilläkin on isoja vaikeuksia löytää osaajia.

Tästä on tietysti lehdissäkin paljon ollut juttua, mutta rekrytointiongelmat ovat todella pullonkaula monen yrityksen kasvussa. Myös meillä. Osaajia on vähän, ottajia on paljon. Tähän se koko homma kiteytyy.

Kyseinen yhtälö on todella haastava, koska osaajia ei tule lisää siinä määrin, kun markkinat tarvitsisivat. Ratkaisuna voisi olla rekrytointi ulkomailta. Se tulee varmasti olemaan yksi tärkeä osa tämän ongelman ratkaisua.

Sitten on toinen keino, jota nyt työstämme. Ongelma on usein se, että rekrytoija edellyttää tietyn määrän kokemusta vuosissa. Työilmoituksessa se ilmaistaan jotenkin näin: ”Sinulla on 3-5  vuoden kokemus xxxxx sekä tunnet seuraavia teknologioita…”

Juuri valmistuneilla nuorilla ei ole tätä relevanttia työkokemusta, eli he eivät pääse rekrytointiprosessiin edes mukaan. Paitsi nyt.

Nyt kehitämme rekrytointifirma Studentworkin kanssa sellaista konseptia, joka ratkaisee tämän ongelman, ainakin osittain.

Esim. jos haetaan DW/BI-osaajia,  Studentwork etsii nuoria vastavalmistuneita, joilla on:

  • Hieman Excel-, tai SQL-osaamista

  • Hyvät matemaattiset taidot

  • Keskimääräistä paremmat IT-taidot (tiedättehän ne nuoret, jotka ovat nuoresta asti olleet kiinnostuneita tietokoneista ja opiskeluaikana tehneet verkkosivuja, kuten tädin kampaajan verkkosivut.)

Eli nuori ei tarvitsisi mitään muuta osaamista kuin yllä kuvatut. Sitten me koulutamme, eli järjestämme koulutusohjelman, jonka jälkeen nämä nuoret oppivat:

  • DW-perusteet (tietomallit, ETL yms)

  • BI-perusteet (esim Power BI tai Qlikview, ne ovat lopulta kaikki aika sama tyyppisiä)

  • SQL-perusteet

Tarvittaessa tähän lisätään Python, R, Data Vault, AWS tai muita osaamisalueita. Esim. tekoäly-paketti on myös mahdollinen, jos tästä osaamisesta on pula (ja kenellä ei olisi).

Tämän putken jälkeen nuori pääsee oppimaan työssä, eli projektiin mukaan ja oppimaan työtä tekemällä kollegoiltaan.

Homma menee niin, että loppukäyttäjä asiakas, eli esim. IT-firma tai jokin iso organisaatio sitoutuu palkkaamaan tietyn määrän nuoria.

Studentwork etsii heidät ja valikoi potentiaalisimmat ohjelmaan. Palkkaava yritys haastattelee heidät ennen koulutusohjelmaa ja toteaa heidät sellaiseksi, että heidät voisi palkata täydentämällä hieman heidän osaamistaan.

Sitten me astumme kuvaan mukaan ja koulutamme työllistettävät näihin osaamisalueisiin.

Luonnollisesti he eivät ensimmäisenä työpäivänä voi ottaa vastuuta koko data-projektista, mutta takaan sen, että suhteellisen nopealla aikataululla he pääsevät ihan kunnon hommiin.

Tämän palvelun hyödyntäjä saa valtavan kilpailuedun. Yritys ei vain taistele samoista osaajista, vaan pystyy rekrytoimaan ihan uutta porukkaa suoraan projekteihin.

Yrityksen nykyisiä kiireisiä työntekijöitä malli miellyttää, sillä heidän panostustaan vaaditaan vähemmän perusasioiden opettamiseen.

Työllistettävän näkökulmasta panostaminen koulutukseen antaa vahvan signaalin häneen uskomisesta. Tämä voi olla juuri se yksittäinen tekijä miksi hänet saadaan palkattua muiden yritysten joutuessa taas etsimään seuraavaa potentiaalista hakijaa.

Ehkä joku lukija miettii, että miten kokeneemmat, että harrastetaanko tässä ikäsyrjintää. Siihen voin sanoa, että meillä Ari Hovilla on enemmän juuri senior-tason porukkaa, eli juuri toisinpäin.

Arvostan itse diversiteettiä, on hyvä olla kokemusta, nuorta osaajaa, miehiä, naisia ja eri kulttuuritaustaa.

Tämä palvelu on myös sovellettavissa siten, että halutaan kasvattaa oman, kaikenikäisten, henkilöstön osaamista ja tyytyväisyyttä.

Nyt on yrityksillä menossa varsinainen buumi kouluttaa omaa henkilöstöään data- ja tekoälyasioihin, koska näiden asioiden hallinta on noussut kriittiseksi yritysten kilpailukyvyn kannalta.

Valmiina meiltä löytyy Data Science, Data Warehousing/BI -paketit ja muitakin kehitetään mm. tiedolla johtamisen ja keinoälyn ympärille.

Eli jos kiinnostus nyt heräsi näihin koulutuspaketteihin, niin kysy lisää:

Petri Hakkarainen, Koulutuksien liiketoimintajohtaja
petri.hakkarainen@arihovi.com, 040-7690674

Student Work Oy, Roope Rajala, Key Account Manager
roope.rajala@studentwork.com, 050 320 11 56

Meillä on missio auttaa suomalaisia yrityksiä menestymään datan hyödyntämisen avulla, joten olemme innoissamme tästä.

Terveisin

Johannes Hovi

Ps. Hyödynnä nyt tarjous kaksi kurssipaikkaa yhden hinnalla tähän BI-guru Rick van der Lanssin koulutukseen:

The Logical Data Warehouse: Design, Architecture and Technology 09.04.2019

Tietovaraston rakentamisen toisenlainen ja ketterämpi vaihtoehto on käyttää Data Virtualization -tekniikoita, joiden avulla saadaan reaaliaikainen näkymärajapinta tietolähteisiin.

Gartner käyttää termiä Logical Data Warehouse. Pitkäaikainen kumppanimme Rick van der Lans kiertää maailmalla puhumassa aiheesta ja on mm. kirjoittanut siitä kirjan. Uskon että tähän suuntaan mennään, nyt siis kannattaa tulla hakemaan tiivis tietoisku alan huipulta

Käytä koodia Rick_2019 ilmoittautumisen yhteydessä, niin saat hyödynnettyä tarjouksen.

Lue lisää tästä

Ystävällisin terveisin,

Johannes Hovi

Jaa:

Kommentoi:

Haluatko uusimmat uutiset ja kurssitiedot Arihovista?

Tilaa uutiskirje

Tyrehdytä tiedonjanosi!

Uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaista tietoa datan hyödyntämisestä, tekoälystä sekä muista ajankohtaisista aiheista tiedohallinnan maailmasta. Olemme data-alan johtava kouluttaja ja konsultti, joten saat tietoa suoraan kentältä. Saat samalla myös parhaat tarjoukset kansainvälisten huppuasiantuntijoiden valmennustilaisuuksiin.