01.09.2015

Kirjoja, joilla kasvatat oppimistasi ja tuottavuuttasi

Nykymaailmassa jatkuva opiskelu on elinehto. Uusien taitojen hankkiminen on mielenkiintoista ja hyödyllistä, vaikka taidot eivät aina liityisikään omaan pääuraan. Näistä asioista lukeminen on parhaimmillaan innostavaa ja voimaannuttavaa. Nykytutkimuksen mukaan uudet taidot kasvattavat aivojamme.

Suosittelen seuraavia kirjoja, jotka kaikki ovat tiiviitä, nopeasti luettavia tai kuunneltavia.

Scrum: The Art of Doing Twice the Work in Half the Time, Jeff Sutherland

Scrum ei suinkaan ole uusi menetelmä, mutta tämä itse Scumin kehittäjän viime vuonna ilmestynyt kirja antaa hyvän yleiskuvan. Mukana on hyviä esimerkkejä, luonnollisesti menestystarinoita. Sutherland vihaa turhaa työtä – se on tavallaan hukkaan heitettyä elämää. Kirjan otsikko lupaa paljon, mutta kirjottajalla on runsaasti tutkimus- ja kokemustietoa takana miten ihmisten parhaita puolia kannustamalla ja ketteryydellä saadaan nopeasti hyviä tuloksia asiakkaille tyyliin ”selvitä mikä tuottaa eniten arvoa vähimmällä työllä ja tee se saman tien”. Taustalla on ajatus meidän ihmisten epätäydellisyydestä. Asiakas ei oikeasti tiedä mitä haluaa, toimittaja arvaa väärin ja huolellisesti tehdyt suunnitelmat eivät toteudu. Pitää ryhtyä työhön, tuottaa tuloksia, joista saadaan oikeita mielipiteitä. Vaikka tiimityö on Scrumin ydintä, löytyy kirjasta paljon vinkkejä tehokkaaseen yksilötyöhönkin.

The Practicing Mind: Developing Focus and Discipline in Your Life, Thomas M. Sterner

Sterner kuvaa kiinnostavien tarinoiden kautta, miten oppiminen on tehokkainta kun keskittyy itse oppimisprosessiin ja irroittautuu liiallisesta lopputulokseen fokusoimisesta. Jonkin asian tai taidon oppiminen on usein turhauttavaa ja koetaan raskaana. Sterner opastaa miten opiskelusta tai harjoittelusta sinänsä voi tehdä nautinnollista ja samalla tehokasta. Itse oppiminen tulee ikäänkuin kaupan päälle. Hänen ohjeensa keskittyä tähän hetkeen muistuttavat kasvavassa suosiossa olevan Mindfullnessin perusajatuksia. Tämä helppolukuinen kirja voi oikeasti auttaa monilla elämänalueilla. Se on myös erittäin miellyttävä äänikirjana.

The Little Book of Talent: 52 Tips for Improving Your Skills, Daniel Coyle

Kirja on kokoelma hyviä ohjeita siihen miten voit parantaa taitojasi ja kykyjäsi tehokkaasti. Tutkimusten mukaan jonkin taidon hiominen huipputasolle on vähemmän riippuvainen perityistä ominaisuuksista kuin oikeanlaisesta harjoittelusta. Coyle on tutkinut monia huippuvalmennusorganisaatioita ja haastatellut eri alojen ykkösnimiä. Hän on koonnut aineistoistaan tämän kirjan, höystäen niitä kiinnostavilla esimerkeillä ja tarinoilla. Veikkaanpa, että jokainen löytää kirjasta monia ohjeita, jotka henkilökohtaisesti kolahtavat – tuottaen aitoa hyötyä.

Yksi yhteinen viesti on kaikissa näissä kirjoissa. Vältä pomppimista asiasta toiseen, älä tee monia asioita kerralla. Keskittymällä tähän hetkeen ja tekemällä yhtä asiaa kerrallaan mielellään valmiiksi saakka saa lopulta paljon enemmän aikaiseksi. Vai miten on, pystytäänkö tähän nykypäivänä vai vaaditaanko meiltä usean asian samanaikaista edistämistä? Monet tutkimukset osoittavat aivojen olevan varsin huono moniajossa (tehtävän vaihto aiheuttaa overheadia), mutta onko nuori diginatiivipolvi jo kehittynyt tässä suhteessa? Mitä ajatuksia muilla herää aiheesta? Ja jos tulee muita mielenkiintoisia kirjoja mieleen, niin suositelkaa ihmeessä!

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Lähestymistapoja dataosaamisen kehittämiseen

Lue lisää

Datan ja tietotyön vuosi 2024: haaste organisaatiosi CIO:lle

Lue lisää

Data-ammattilaisen kymmenen askelta onnistuneeseen viestintään ja vuorovaikutukseen 

Lue lisää